"Ilkka tarttuu pelottomasti tehtävään kuin tehtävään. Hän ei jää paikoilleen odottelemaan asian ratkeamista vaan ryhtyy toimeen, tarvittiinpa fyysistä ponnistusta, asiaan perehtymistä tai toisen ihmisen puoleen kääntymistä. Ilkka avaa yhteyden uusiinkin ihmisiin rohkeasti, uteliaasti ja toiveikkaasti. Hänelle milloinkaan ei olla pulassa, vaan haasteet on tehty kohdattaviksi ja niistä päästään yli. Keskeistä on se, miten jatketaan tästä eteenpäin oli tilanne mikä hyvänsä, on Ilkan asenne elämässä."

- Jaakko Korhonen


Ilkka Taivassalo - kohti aluevaaleja!

Perheellinen, 37-vuotias sopimuspalokuntalainen, pelastusalan vaikuttaja, intohimoinen kellokeräilijä ja ammattiylpeydellä varustettu kiinteistöpäällikkö hakee alueen luottamusta päästäkseen aloittamaan historiallisen aluevaltuuston toiminnan uudella hyvinvointialueella Itä-Uudellamaalla.

Minulle keihäänkärkiasioita ovat hyvinvointialueita perustettaessa kiinteistömassat sekä pelastustoimen järjestelyt. Unohtamatta kuitenkaan lähes kaikkia suomalaisia koskevaa terveydenhuollon merkittävää uudistusta, jossa mm. neuvolatoiminta siirtyy alueelle kunnan sijaan.

Olen aina ollut kiinnostunut yhteisestä hyvinvoinnista ja teen mielelläni töitä ja asioita enemmän kuin yhden ihmisen olisi tarpeen tehdä. Tällä hetkellä perheen, töiden ja harrastusten parissa menee paljon aikaa, mutta päätin lähteä mukaan vaaleihin. Haluan ehdottomasti koko osaamisellani olla päättämässä Itä-Uudenmaan asioista, joiden tuloksista ja vaikutuksista myös omat lapseni nauttivat. Haluan tehdä kauaskantoista politiikkaa faktaperusteisesti, laatikon ulkopuolista ajattelua unohtamatta.

Kuvien ja kokemusteni perusteella haluan antaa äänestäjälle mahdollisuuden rakentaa luottamus minua kohtaan. Katso siis kuviani, lue tekstejäni ja haasta, jos koet sen mukavaksi tavaksi lähestyä minua.

Vaalityötäni voi tukea tästä:

TUE VAALITYÖTÄNI TEKEMÄLLÄ LAHJOITUS!

Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita