CV ja osaaminen

Työkokemus ja taidot

Kiinteistöpäällikkö

Health & Safety Manager

Työni kiinteistöjen parissa jo vuosikymmenen ajan on opettanut reilusti itsehillintää, järjestelykykyä, asioihin tutustumisen kulttuurin sekä yhdessä tekemisen taidon. Uskallan väittää, että myös kiinteistötekniikka, kaavoitus, tontit, rakennusmääräykset ja rakentamisen kulttuuri on tullut tutuksi. Kiinteistöt ovat intohimoni ja haluan kehittyä entistä paremmaksi asiakaspalvelijaksi niin omistajan kuin käyttäjän suuntaan.

Yksikönjohtaja, sammutusmies

Palokunta on ollut elämäntapani jo 8-vuotiaasta lähtien. Palokunta ja pelastustoimi on antanut paljon kokemuksia, osaamisen kehittämistä ja olen päässyt tekemään asioita yhteiskunnan hyväksi mitä ei ihan jokainen pääse. Hälytystehtävien ja onnettomuuksien ehkäisytyön lisäksi teen paljon juttuja palokuntanuorten parissa. Palokuntatoiminnan ohella pyöritän myös Paloautoradio ry:n toimintaa ja järjestämmekin mm. leireille radiotoimintaa sekä nuorten yhteistä media-aikaa.

Palokunta on perhe, elämäntapa ja merkittävä opintopolku elämässäni.

Kolmen lapsen aktiivinen iskä

Perheen roolia monesti vähätellään työelämässä. Eihän perheessä opittuja taitoja voi laittaa ansioluetteloon. Miksi ei? Aktiivisena isänä olen oppinut heräämään aikaisin, reagoimaan yllättäviin tilanteiseen hyvinkin lyhyellä varoitusajalla, tekemään pitkälle kantavia päätöksiä, huolehtimaan taloudesta ja pitämään spontaanisti hauskaa. Monet asiat työelämässä ja harrastuksissa olisivat paljon vaikeampia ilman kokemusta lapsien kasvattamisesta.

Luottamustoimet

UPL hallituksen jäsen 2016-2017 / UPL NTTK puheenjohtaja 2016-2017 / UPL NTTK sihteeri 2004, SuurVihdin Kilta ry. pj 2016 / LAUREAMKO edustajiston vpj. 2007, hallituksen pj. 2006, Laurea-ammattikorkeakoulun johtoryhmän jäsen 2005-2006, hallituksen jäsen 2006-2007, Leppävaaran vpk hallituksen jäsen 2018-2019 ja 2020-2021, isännöitsijä 2017 alkaen sekä hälytysosaston varapäällikkö 2020, CTIF nuorisosymposiumin edustaja Luxemburg 2014

Koulutus ja kokemus

Palokuntien peruskoulutusjärjestelmän opintoja yli 310h, kurssinjohtajana 450h & harrastustunteja yli 4200h. Yksittäisiä ammattiosaamisen kursseja reilusti hanskassa.


Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita